sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Heipat!

Tämä blogin päivittäminen ei nyt oikein lähtenyt kulkemaan,
johtuen siitä että käytän 95 % aina kännykkää surffailuun sun muuhun,
ja koen että tänne postaaminen on sillä hankalaa.
Facebookiin olen tehnyt jokun aika sitten ryhmän missä on saman kaltaisia asioita kuin täällä.
Jatkamme siis toistaiseksi siellä :)
Ryhmä on suljettu mutta löytyy nimellä: Eat well, Live well, Be well.
Aiheet on vaihtelevasti ruokaan ja hyvinvointiin liittyviä ja sivusto toimii itsellä ns. keittokirjana, ettei tarvitse enää miettiä, että mihinköhän kansioon olen nyt sen ja sen ohjeen tallentanut. 
Ruoka-asiat on kuitenkin lähellä sydäntä :)
Ohjeet on pääosin maidottomia ja gluteenittomia. Eli jos olet kiinnostunut samansuuntaisista asioista, terveellisestä ja funktionaalisesta ruokavaliosta, mehustuksesta, superfoodeista jne,
käy laittamassa pyyntö liittyä ryhmään :)

Pus, Sari

tiistai 16. helmikuuta 2016

Smoothie vol. 5

Jason Valen kirjasta:
Juice Masterin urheilijan eliksiiri:

2 omenaa
1 sellerinvarsi
1 banaani
3 kivetöntä taatelia
1/2 tl manuka -hunajaa
Jäitä

Omenat ja selleri mehustetaan,
sitten blenderiin ja loput ainekset sekaan.
 
Manuka vaihtui luomuhunajaan taloudellisten rajoitteiden vuoksi :D




lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä

Tahdon toivottaa HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille teille,
jotka olette, tai olette olleet mun elämässä!!!

Osa on päivittäin läsnä, osa on "entisessä elämässä",
osa on mullan alla ja osaan ei vaan tule pidettyä yhteyttä.
Silti teillä on edelleen paikka mun sydämessä.
Aina.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Mehu vol. 12

Nyt on poikanen sitten sairaana.
M vältti flunssan ja itsellä oli kurkku kipeä pari päivää.
Ei pystynyt puhumaan kuin pihisemällä ja kaikki konsonantit jäi sanomatta.
Siinä nää miespuoleiset koittivat vuoron perään arvella, että mitähän se nyt yrittää sanoa :D
Mut siihen se tauti toistaiseksi ainakin jäi. Ei kuumetta eikä edes flunssaa...
Poikanen ei aikaisemmin ole äipän mehuista piitannut,
mutta ihme kyllä suostui nyt ottamaan shotin. Ja vieläpä toisenkin!

1 appelsiini
1 persimon
2 valkosipulin kynttä
3 cm pätkä inkivääriä


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mehu vol. 11


Aamushotti ♥
M erehtyi eilen sanomaan että on vähän flunssainen olo..
Kjäh, siitäs sai! ;)
Appelsiini
Sitruuna
1/2 lime
3 lehtikaalin lehteä
3 cm pätkä inkivääriä

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ensi vuoden agenda

Niinhän siinä sitten pääsi käymään että puolivahingossa olen ajautumassa opiskelutouhuihin mukaan!
Ensi vuoden syyskuussa meikä hyppää kerran kuussa onnibussiin tai junaan joka vie Helsinkiin.
Siellä alkaa 3-vuotinen koulutus josta tarkoituksena olisi valmistua
Naturopaattiseksi ravintoterapeutiksi!
Ihan huikeeta! Ja myös pelottavaa...
Mutta tämä aihepiiri kiinnostaa koko ajan vaan enemmän ja enemmän,
että ei kai siinä kun kova luotto itseen ja eteenpäin :)

Niin kuin olen tässä toitottanut, pitää vaan uskoo unelmiin,
olla oikeanlaisien ihmisten ja asioiden parissa, 
niin asioita oikeasti alkaa tapahtumaan!
 

Löysin muuten ihan mahtavan blogin, joka voisi olla melkein kuin mun kynästä!
Tosin Ella osaa kirjoittaa huomattavasti paremmin.
Meikällä meinaa olla välillä vaikeuksia saada ajatuksia pihalle sanojen muodossa ;)

Ella Elers -Blogi

Mehu vol. 10

Tällä hetkellä tuottaa vähän hankaluutta tämä blogin säännöllinen ylläpito,
kun oma läppäri päätti hajota ja odottelee nyt uutta kovalevyä.
Tabletilla ei pysty tekemään mitään enkä kännykällä oikein osaa kun on niin pieni ruutu.
Mutta jos nyt jotain silloin tällöin saa aikaiseksi :)
 Tässä sopiva mehu tähän vuoden aikaan.


1 appelsiini
3 cm viipale myskikurpitsaa
3 porkkanaa
1/2 sitruuna
2 cm pätkä inkivääriä
1-2 valkosipulin kynttä
Kukkakaalin jämäjalka ja lehdet

Ei tule flunssa ei! 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Om nom omenapiirakka

Kaikki mun kaverit tietää, että olen tosi surkea leipomaan. Siis ihan oikeasti...
Mulla on tapana soveltaa aineksissa, eikä oo niin justiinsa jos
jotain jauhoa ei olekaan tarpeeksi, niin laitetaanpa jotain muuta.
No nyt kävikin sitten tuuri, koska tällä kertaa
onnistuin LÄHES täydellisesti, vaikka ohjeen jauhot loppuikin kesken.
Alkuperäinen ohje on Makuja.fi -sivustolta.
Ohje on gluteeniton ja myös maidoton jos
valitsee rasvaksi maidottoman margariinin tms.


Tässä minun versioni:
    0.5 dl oliiviöljyä
    0,5 dl sulatettua luomuvoita
    1 dl kookossokeria
    2 kpl kananmunaa
    1 dl seesaminsiemeniä
    1 dl  Semperin Fin Mix -jauhoseosta (gluteeniton)
    0,5 dl riisijauhoja
    0,5 dl maissijauhoja
    1 rkl kanelia
    0.5 tl neilikkaa
    2 tl vaniljasokeria
    1 tl leivinjauhetta
    3-4 kpl omenaa (hapahkoa)
    sopivasti pekaanipähkinöitä
    Muutama kiemura hunajaa

    Kuumenna uuni 175 asteeseen.
    Vatkaa öljy, voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.
    Sekoita siemenet, jauhoseos ja mausteet keskenään.
    Kääntele kuivat ainekset muna-öljy-voiseokseen.
    Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
    Kuori ja lohko omenat pinnalle.
    Raasta 1 omena ja ripottele joukkoon, niin saat mehevämmän piirakan.
    Rouhi pekaanipähkinät pienemmiksi, ripottele piirakan päälle ja
    lorota hunajaa sopivat kiemurat :)
    Kypsennä uuni alatasolla noin 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä.




      perjantai 18. syyskuuta 2015

      Reissumuistio part. 1 - Helsinki

      Hirveän pitkälle ei siis päästy tässä ekassa postauksessa :D
      Koska olen maidoton ja pyrin myös valitsemaan gluteenittoman vaihtoehdon
      mahdollisimman usein, puhutaan siis ruuasta.
      Yksi lemppari puheenaiheistani, joka välillä aiheuttaa
      suunnatonta ärsytystä kanssa ihmisissä. Mutta en välitä ;)
      Nämä kahvilat, smoothiebaarit ja ravintolat on kerätty erinäisistä lähteistä,
      mm. Alku FB-sivustolle ovat pääkaupunkiseutulaiset
      keränneet yhteen keskusteluun kaikki parhaimmat paikat.
      Koska en ole itse käynyt vielä missään näistä, tämä toimii mulle siis muistiona,
      kun taas tuonne etelään eksyn.
      Päivitän tätä sitä mukaa kun uusia paikkoja löytyy :)

      MEHUBAARIT & KAHVILAT:


      HIMA Organic Café 
      Siltavuorenranta 16

      Hima Happinesin jooga- ja hyvinvointiyhteisön kahvila.

       Café Kokko
      Kalevankatu 31 a 6

      Raakakakut, luomukahvit ja -teet, mehut & smoothiet.

      HYMY Raw Food Café 
       Katariinankatu 1, sisäpiha.

      Raakaherkut, luomukahvit ja -teet.

      SIS. Deli + Café 
      Kalevankatu 4

      Salaatit, lämmin ruoka, aamiaiset, brunssit, mehut & smoothiet.

      Café Kuppi & Muffini
      Kalevankatu 17

      Leipomotuotteet tuoreista raaka-aineista ilman lisä-aineita, lounaat, mehut & smoothiet.

      Kippo
       Forum, 3. krs.

      Vege, luomu, mehut & smoothiet.

      Rupla

      tiistai 15. syyskuuta 2015

      Mehu vol 9.

      Tässä on mun aamumehu parin päivän takaa ♥
      Jaoin se tuolla ALKU -sivuston FB-ryhmässä ja sivun yksi valmentajista,
       Kukka Laakso halus sen vielä heidän julkiselle FB-sivustolleen.
      Siellä se nyt komeilee ja nyt myös täällä :) 

      10 porkkanaa
      1 iso punajuuri
      1/2 bataattia
      10-15 g riisiproteiinijauhetta


      Kaadoin pulloon ihan vaan kuvausta varten,
      en koskaan säilö mehuja, koska haluan juoda ne heti kun niissä
      vielä on kaikki ravintoaineet tallessa.

      torstai 3. syyskuuta 2015

      Pohdintoja

      Huomasin tässä yksi päivä, että mulla on itsestäni aivan väärä kuva.
      Ja kuvailen itseäni muille sellaisena mikä en ole. Enää.
      Siinähän se avainsana tuli. Enää.
      Kaikissa meditaatio- ja mindfullnes-harjoituksissa sanotaan,
      että pitää päästää irti asioista jotka ei palvele sinua enää.
      Jotka ei enää merkitse sitä mitä ennen.
      Jotka ei vaan ole tärkeitä tässä hetkessä.
      Joista on kasvanut ulos.
      Vanhojen ja menneiden olettamuksien mukaan mulla ei ole tippaakaan kunnianhimoa,
      olen ujo, vaatimaton ja hiljainen. Muun muassa näitä.
      Olen sanonut myös, että olen antisosiaalinen erakko.
      No se pitää osittain paikkansa, koska viihdyn kotona paremmin
      kuin hyvin, enkä kaipaa välttämättä muuta seuraa.
      Voin olla yksin, mutta en ole yksinäinen.
      Entäs se kunnianhimo...
      Olen aina yhdistänyt sen työelämään ja uraan. Tajusin, että sehän voi olla paljon muutakin.
      Mulla on suuria suunnitelmia tulevaisuuden suhteen.
      Haluan kesämökin ja kun poikanen lentää pois kotoa,
      aion viettää M:n kanssa 1-2 kk talvesta lämpöisessä.
      Aion myös hankkia lähivuosina sijoitusasunnon, joka tulee olemaan minun eläkkeeni.
      Yrittäjän eläkevakuutus on niin kallis, että annan sinne vain sen mitä on pakko.
      Eikös tässä ole kunnianhimoa kerrakseen!?
      Oikein hämmästyin kun ymmärsin kuinka vahva tunne ja tahto mulla on tästä kaikesta.
      Tai oikeastaan siitä, että kun jotain oikein kovasti tahtoo, se voi hyvinkin toteutua.
      Ei ajattele edes epäonnistumisen mahdollisuutta.
      Pitää myös hyväksyä sekin, jos tavoitteet muuttuvatkin matkan varrella.
      Tavoitteiden pitää myös olla jollain lailla realistiset.
      Koska jos toivon tosi kovasti että Jared Leto rakastuisi muhun, no jaa..
      Voi olla että se jää toivomukseksi :D
      Myös ihmisistä jotka ei usko suhun, kannattaa hankkiutua eroon.
      Kukaan ei tarvitse vähätteleviä lausahduksia ja huvittuneita naurahduksia.
      Se jos mikä saa monen luovuttamaan ja luulemaan, että ei musta ole mihinkään.


      Elämä on jotakuinkin sellainen minkä siitä itse rakentaa.
      Uskon tähän täysin.
      Voi koittaa elää niin, ettei ainakaan itse edesauta sairastumista omilla toimillaan ja tavoillaan.
      Vastoinkäymisiä tulee.
      Eroja, ilkeitä sanoja, sairautta, kuolemaa, onnettomuuksia...
      Itse kuitenkin valitset tien kuinka niistä pääset yli ja jatkat eteenpäin.
      Koska eteenpäin on mentävä.

      Don't look Back!
      You can do this!





      maanantai 24. elokuuta 2015

      Mehu vol. 8

      Lauantaina mehustelin oikein 2 kertaa!
      Kyllä vaan maistuu kun saa ostaa kassikaupalla kotimaista tuoretta tavaraa.
      Harmi että luomu valikoima on niin suppea, etten ole
      viitsinyt lähteä reuhuamaan kaupasta toiseen, että saa kaiken mitä tarvitsee.
      Tämmöiset ainekset tällä kertaa:

      1 omena
      1 porkkana
      1 avomaankurkku
      1/2 kesäkurpitsa
      2 sellerin vartta
      karviaisia
      pätkä inkivääriä
      puntti minttua


       Lopputulos tässä:



      sunnuntai 23. elokuuta 2015

      Mehu vol. 7

      Tässä mun eilis aamuinen herättäjä :)


      2 pientä avomaankurkkua
      3 lehtikaalin lehteä
      1 päärynä
      2 sellerin vartta
      1/2 sitruuna
      1 tomaatti
      Mehustetaan!




      lauantai 22. elokuuta 2015

      Ohops ja hups!

      Näemmä pidin kesäloman bloggailusta!
      Onneks tää ei ole niin vakavaa eikä kukaan maksa tästä mulle,
      muuten oltais jo reilusti miinuksen puolella :D
      Kesä on mennyt oikeastaan töitä tehdessä.
      Ei ole siis kovin ottanut kupoliin alku- ja keskikesän sateet.
      Yhden viikon pidin lomaa ja silloin reissattiin Tallinnassa ja Helsingissä.
      Nyt odotetaan syyskuun loppua ja Madeiran matkaa!
      Kovin on tullut taas pohdittua "elämän jatkosuunnitelmia" ja pari koulutusta tässä onkin jo tulossa.
      Yksi nyt syksyllä ja yksi keväällä.
      Innolla odotan kuinka onnistun sisällyttämään ne jo olemassa
      oleviin työkuvioihin, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa muotoudu.


      Oon kyllä surkea noiden kukkasten kanssa! 
      Tuon onnistuin pelastamaan kuoleman kielissä olevasta hortensiasta.
      Eräs asiakas kerran meille tullessaan katseli tuossa etuterassilla olevia kukkasia,
      ja kysyi "Onko sulla tässä joku kesäkukkien saattohoitopaikka"?
      Se kyllä kuvastaa hyvin mun hortonomin lahjoja :D

      sunnuntai 24. toukokuuta 2015

      Reissumuistion suunnittelua

      Tosi paljon tulee luettua lehdistä ja netistä ns. matkailutärppejä.
      Mitä missäkin kaupungissa on, persoonallisia hotelleja, ravintoloita mitä ei välttämättä
      tavan maalaisturisti edes löydä ellei ala varta vasten etsimään.
      Tulee sellainen ahaa-elämys, että "tuonne on pakko joskus mennä".
      Sitten kun on sitä matkaa OIKEASTI valitsemassa,
      ei näitä muista jos ei ole laittanut mihinkään ylös.
      Ja arvatkaapas olenko laittanut?!
      Mutta onneksi tilanteen voi aina korjata :)
      Nämä tulevat postaukset toimivat minulle itselleni "Reissumuistiona" ja
      ehkäpä niistä on apua muillekin matkaa suunnitteleville. 

      Varoituksen sana: Saattaa aiheuttaa pahemman laatuista matkakuumetta ;)

      Madeira, Portugali.
      Kuva: Rantapallo.fi

      tiistai 28. huhtikuuta 2015

      Mehu vol. 6

      Olin säästellyt jääkaappiin kukkakaalin ja parsakaalin
      "jalat" ihan mehustusta varten.
      Luin jostain että ne on ne juurikin mehukkaimmat osat!
      Tähän asti olen heittänyt kylmästi biojätteeseen, voi voi!
      Tästä ei nyt varsinaisesti suurta makunautintoa tullut,
      jotain kirpsakkaa tai makeaa voisi olla mukana.
      Mutta ei siis pahaakaan ollut. Jääpalatkin auttaa kummasti...
      1 omena
      kukkakaalin jalkaosa
      parsakaalin jalkaosta
      2 pätkää selleriä
      punaisen paprikan jämät
      pätkä kurkkua
      pätkä kesäkurpitsaa

      maanantai 27. huhtikuuta 2015

      Smoothie vol. 4

      Tästä tulikin mallia "lusikoitava".
      Ohje on käytännössä Safkatutkan sivulta.
      Cashewpähkinöitä ei ollut ja käytin riisimaitoa, myöskin
      siitepölyrakeet vaihtui jauheeseen ja sotkin ne sinne sekaan.
      Mustikoita ja itsetehtyä mysliä vielä päälle :P
      Jotenkin tuntuu että lusikoitavat, paksummat mööselit
      pitäisi paremmin nälkää.
      Luultavasti vain pelkästään "tuntuu" koska samat ainekset
      niissä kuitenkin on, juotavassa vain enemmän nestettä.

      lauantai 18. huhtikuuta 2015

      Rakkain harrastukseni

      En ole koskaan jaksanut harrastaa mitään säännöllisesti.
      Innostus on kestänyt sen max. 2 kk ja laantunut yhtä nopeasti kuin alkoikin.
      Olen ollut jäsenenä kahdessa eri kuntokeskuksessa, joissa kyllä alkuun kävin ahkerast,
      mutta jossain vaiheessa huomasin että "Jassoo, eipä ole tullut käytyä taas 3 kkteen.
      Maksu oli kyllä kivasti mennyt tililtä".
      Sitten olenkin irtisanonut jäsenyyden heti kun se on ollut mahdollista. 
      Mutta erinäisten vaiheiden kautta löysin joogan,
      ja melko pian tajusin että tämä on se MUN juttu! 
      Vihdoinkin löysin sen mitä vuosikaudet etsin..
      Koska uskon että kaikella on tarkoituksensa, se tuli eteen juuri silloin kun pitikin.
      Jos 10 vuotta sitten olisin mennyt jooga-tunnille, olisin pitänyt sitä
      kyllästyttävän tylsänä ja hidastempoisena hörhöilynä. 
      Eli kaikelle on aikansa ja paikkansa <3
       Kaikki sai alkunsa kun anoppilassa katsoin aamutv:tä ja siellä oli
      haastateltavana SaunaYogan kehittäjä Tiina Vainio.
      Olin kärsinyt jo vuosia unettomuudesta ja haastiksessa sanottiin
      että saunajoogasta voisi olla apua uniongelmiin.
      Googlettelin ja oman paikkakuntani lähellä ei ollut kuin yksi
      kyseistä joogaa tarjoava paikka ja siihen aikaan sekin oli satunnaista.
      Eksyin yrityksen sivulle jossa pidettiin HotYoga  -tunteja.
      Innostuneena kävin ensin 3 tunnin mittaisen kurssin ja
      sitten ostinkin jo ensimmäisen sarjakortin.
      Nyt kesällä siitä tulee kuluneeksi 3 vuotta.
      Käyn pääasiassa YinYoga tunneilla mutta muitakin on tullut kokeiltua.
      Voisin oikeastaan tehdä jokaisesta erikseen postauksen niin
      ehkäpä kannustan muitakin kokeilemaan :)
      Jooga <3

      perjantai 17. huhtikuuta 2015

      Uunijuurekset

      Ai kamala kun nämä on hyviä!
      Oon vaan aika laiska pilkkomaan, että ihan joka päivä ei
      tosiaan tule tehtyä. Mutta kerran viikossa eri comboilla :)

      Nämä kaverit vielä odottelevat uuniin pääsyä.
      Punajuurta, lanttua, porkkanaa ja punasipulia.
      Bataatti on mun ykkössuosikki mutta käytän sitä vähän
      harvemmin koska siinä on niin paljon hiilareita. Perunoitakin menee joskus.
      Palsternakkaa en ole itse käyttänyt mutta sekin sopisi sekaan hienosti.
      Proteiinin lähteeksi vaikka broileria, kalaa tai pihviä.

      torstai 16. huhtikuuta 2015

      Smoothie vol. 3

      Aamuaterian "jälkkäri".
      Kivan kirpsakka oli, jos tykkää makeammasta niin voisi
      laittaa jotain muutakin hedelmää lisäksi, esim. päärynää tai hunajamelonia.
      1 dl pakastekarpaloita
      1 dl pakastemustikoita
      1,5 dl pakastemangoja
      2 dl clipperin detox-teetä
      kourallinen pinaattia

      Tee meni tähän vähän niinkun vahingossa koska keitin
      sitä aamulla ja unohdin kupin pöydälle. Eli se oli kylmää.
      Vihreä tee olisi ehkä ollut parempi (terveellisempi).
      Mutta maukasta oli :)